Kielen muotoinen todellisuus – Kristiina Wallinin Meduusameri

Meduusameri (Tammi, 2020) on palkitun runoilijan Kristiina Wallinin kuudes kokoelma. Edellinen kokoelma Valon Paino (2016) keskittyi surun ja menetyksen kuvaukseen. Nyt Wallin kirjoittaa ihmisen ja luonnon, kielen ja todellisuuden sekä tajunnan ja alitajunnan yhteydestä. Meduusameri on monimutkainen, särmikäs ja vaikea teos, jonka monet puhujat, hahmot ja tekstilajit vaativat lukijaltaan pitkäjänteisyyttä ja monia lukukertoja. Kaikki runot eivät välttämättä avaudu ensimmäisellä lukukerralla eivätkä toisellakaan. Luin teoksen kolme kertaa läpi ja silti jotkut kohdat ovat vieläkin selityksen tuolla puolen.

Meduusameri puhuu kirjoittamisen voimasta ja rajoista. Teos alkaa, kun puhuja ”kirjoittaa pohjavirtaan huoneen, joka on saman tien vieras”. Teoksen loppu on otsikoitu: ”Loppusanat: kirjoituksen jälkeen”. Näiden väliin jäävä osa, eli koko teos komeudessaan, on kirjoitusta kirjoittamisesta ja kielestä, joka on lopulta teljetty todellisuuden ulkopuolelle. ”Tämä kaupunki on rakennettu upoksiin, ei vokaalien ja konsonanttien varaan.” Silti kirjoittaminen on tapa muokata maailmaa. Meduusameri kuvaa Pikkusisko-nimistä hahmoa, joka muuttaa todellisuutta puheellaan ja kirjoituksellaan. ”Kun pikkusisko sanoi lumi, puutarha routi”. Kielen voima on todellinen ja samalla pelottava.

Pikkusisko lähenee shamaania kyvyssään ohjata maailmaa sanoillaan. Hän on myös lähellä luontoa ja ammentaa voimansa siitä. Meduusameri kuvaa, kuinka hän huutaa lokin kanssa ja vie leväpatjan huoneeseensa. Runon puhuja saattaa itse olla tämä Pikkusisko. Hän nimittäin mainitsee, että jos hän kirjoittaisi omakuvan, hän olisi ”taas pikkusisko”. On kuitenkin epäselvää, onko Pikkusisko sama kuin pikkusisko. Ehkä, ehkä ei. Kokoelma saa tutkimaan pieniä asioita ja miettimään niiden mahdollisia merkityksiä.

Vaikka merkityksiä ei lopulta löytyisikään, on jo erityistä, että niitä ohjautuu pohtimaan. Meduusameri painottaa myös kielen ja todellisuuden erolla merkitysten löytymistä kielestä, joka pyrkii kuvaamaan todellisuutta. Näin silloinkin, kun todellisuus on kielelle liikaa: ”marginaaliin kirjoitettu meri, ikään kuin se mahtuisi”. Kielipelit ovat ilahduttavia, vaarallisia ja syvästi inhimillisiä. Ne latautuvat merkityksillä, joita todellisuudesta ei välttämättä löydy.

Teos jakaantuu kursivoituun ja tavalliseen tekstiin. Tavallinen teksti kuvaa päivää ja kursiivilla kirjoitettu yötä. Yöllä teksti villiintyy ja matkaa unen ja alitajunnan maailmaan: ”Öisin kieli on eri. Sanat katkeilevat ne juutt – -”. ”Mutta meduusat työntyvät oven alta huoneeseen.” Yön kielen valtaavat luonto ja kielentakaisuus. Puhe katkeilee ja hakee rajojaan. Yliluonnollinen saa otteen ja meduusat valtaavat sivun. Toisaalta yö on myös minuuden toteutumista. Öisin puhuja kertoo omakuvastaan ja piirteistään, jotka tekevät hänestä hänet. Tärkeimmät piirteet tulisivat ensin ja ”Muu ruumis seuraisi perässä: käsien on tartuttava, pään huojuttava tuulessa”.

Meduusameri on myös eräänlainen muistikirja tärkeistä asioista: luonnosta, kirjoittamisesta ja ihmisen paikasta näiden sisällä. Puhuja mainitsee, että ”Kirjoitan muistiinpanoja, vaikka unohtaminen on mahdotonta”. Hänen on mahdotonta unohtaa jotain, mikä on hänelle ominaista. Hänen osaansa luonnossa ja kielessä ei koskaan tarvitse oppia muistamaan, koska se on jo osa häntä. Mitä ei tarvitse tai voi muistaa, ei voi unohtaakaan. Kaikki kelluvat vain samassa meressä, ja meduusat ja ihmiset ovat kummatkin suurimmaksi osaksi vettä. Kaikki on samaa: vettä. Teos kokeileekin posthumanismin vaatetta metamorfoosin avulla. Puhuja kertoo olevansa ”kolmas meduusa vasemmalta” ja viimeinkin ”teitä vanhempi”. Hän myös miettii elämää ”aikamuotojen ulottumattomissa”, menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus kieppuvat kehää. Imperfektit, preesensit ja perfektit tarkoittavat samaa.

Vaikka alussa sanoin Meduusamerta vaikeaksi, riittävän monet asiat alkavat välittää lopulta merkityksiä; teos ei jätä lukijaansa rannalle. Se sanoo, hei, mennään mereen – päätä myöten. Upoksissa, meduusojen kanssa, merkitykset muodostuvat.

Tatu Pajula